
DataLiiKe – Datayhteistyöstä uutta liiketoimintaa ja kehittyviä palveluja -hanke
DataLiiKe – Datayhteistyöstä uutta liiketoimintaa ja kehittyviä palveluja -hanke lisää julkiseen dataan pohjautuvia liiketoimintamahdollisuuksia uusmaalaisille yrityksille. Hanke edistää alueen dataekosysteemin kehitystä vahvistamalla toimijoiden välistä datayhteistyötä.
Hankkeen ydintavoitteena on lisätä uusmaalaisten, julkista dataa liiketoiminnassaan tarvitsevien ja hyödyntävien, sekä julkiselle sektorille dataa tarjoavien yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Tavoitteena on tämän vuoksi edistää alueen dataekosysteemin kehitystä vahvistamalla alueen toimijoiden välistä datayhteistyötä.
Dataekosysteemin kehittäminen edellyttää nykytilanteen tuntemista ja hyvien toimintamallien tunnistamista, luomista ja mahdollistamista. Hanke tuottaa tilannekuvan, tunnistaa ongelmat ja mahdollisuudet sekä laatii toistettavat datayhteistyön mallit.
Hankkeessa datayhteistyön ja dataekosysteemin kehittämisen pohjatyötä tehdään Helsingin kaupungin kautta, ja siten tuotetaan monistettava esimerkki muille kaupungeille ja alueille.
Kesto, rahoittaja ja budjetti
- Hanke toteutetaan aikavälillä 1.4.2024–30.9.2025.
- Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
- Hankkeen kokonaisbudjetti on 199 956 euroa.
Forum Virium Helsinki toteuttaa hankkeen. Toimintaa seuraa ohjausryhmä, joka koostuu hankkeen keskeisistä sidosryhmistä.
Tekijät

Jaana Halonen
gsm: 050 452 7035
email: jaana.halonen(a)forumvirium.fi

Juho-Pekka Virtanen
gsm: 040 635 1212
email: juho-pekka.virtanen(a)forumvirium.fi